Yrityksen on perustanut 1930-luvulla isovanhempani Bertta ja Eino Räikkälä Kyynärjärvelle. Silloin yrityksen toimenkuva oli maataloustuotteet ja elintarvikkeet. Nykyiselle paikalle Kankaanpään keskustaan se muutti 1950-luvulla. Vanhempieni jatkettua yritystä valikoima pikkuhiljaa muuttui kehystyksiin ja taidetarvikkeisiin.

Sukupolvenvaihdoksen myötä liike siirtyi omistukseeni 2007. Jonka jälkeen valikoimiin on vahvana tullut mukaan oma intohimoni mosaiikki ja uusimpana muotoiltava betoni. Koulutukseltani olen Muotoilija AMK ja valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Kurssit, joissa käyn iltaisin opettamassa tuo hyvää vastapainoa arkisiin liikeen pyörittämisen rutiineihin. Uuden oppiminen on aina mielenkiintoista ja lasinsulatus- ja keramiikkakurssit, joissa olen ollut oppijana on vienyt mukanaan.

Tervetuloa pistämättömään pikku putiikkiin!

Yritysesittely